Marita Satukangas
Olen aina ollut eläinrakas. Koirat ja hevoset ovat kiinteästi kuuluneet aina elämääni.
Lapsuuden kodissani oli Cavalier kingcharlesinspanieli. Sen jälkeen minulla oli useita saksanpaimenkoiria. Nykyiset ystäväni Papu ja Dali ovat rodultaan bouviereja. Rotuvalinnoistani johtuen olen harrastanut palveluskoiratoimintaa ja jonkin verran myös koiranäyttelyitä.
Hevosharrastukseni alkoi lapsena ratsastuskoulusta. Melko pian ravimaailma vei kuitenkin mennessään. Peruskoulun jälkeen kouluttauduin hevostenhoitajaksi ja suoritin myös ravikortin. Kilpaakin olen ajanut noin 250 lähtöä.
Suoritin eläintenhoitaja/trimmaaja -ammattitutkinnon Amiedussa vuonna 2019. Ammattitaitoani pidän yllä erilaisilla kursseilla ja rotupäivillä.
Trimmaajana toimin määrätietoisesti ja aina eläintä kunnioittaen. Tavoitteeni on että trimmauksen jälkeen jokainen koira lähtee kotiin iloisesti häntä heiluen.
Pyrin työssäni aina rodunomaisuuteen asiakkaan toiveita kuunnellen. Haluan myös luoda sellaisen luottamuksen asiakkaisiini, että luokseni voi aina tulla. Sinun ei tarvitse olla intohimoinen turkinhoitaja, suunnitellaan trimmausvälit sellaisiksi, että sinä ja lemmikkisi voitte hyvin.
Olen sinua ja karvaisia ystäviäsi varten!